Huomaan kohtaavani yhä epäkunnioittavaa käytöstä. Sanon, että nyt saa riittää. Kävelen pois. Suljen oven.
Mutta vaikka jättäisin taakseni kaikki vittuilijat, vaan en katsoisi sisimpääni ja tiedostaisi, tutkisi ja eheyttäisi sitä magneettia, millä vedän näitä ihmisiä ja tilanteita puoleeni, en pääsisi puusta pitkälle, vaan peili tuotaisiin eteeni yhä uudelleen, tavalla tai toisella.
Jos itse kohtelen itseäni kaltoin, syyllistävästi, rakkaudettomasti, häveten, lannistaen, väheksyen, mitätöiden, alistaen tai rankaisten, ei ympäristön muokkaaminen pitkällä tähtäimellä auta, sillä itseäni en kuitenkaan karkuun pääse.
Sitä saa, mitä säteilee. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti