Voiko DNRS-metodi vahvistaa entisestään tunteiden tukahduttamista?

Mikä DNRS? 

DNRS eli Dynamic Neural Retraining System on kanadalaisen Annie Hopperin kehittämä, aivojen neuroplastisuuteen perustuva metodi, jonka tuhannet ihmiset ovat kokeneet tehokkaana aivojen uudelleenohjelmoinnissa ja limbisen järjestelmän rauhoittamisessa. Visualisaatiota, käsiliikkeitä, askeleita ja affirmaatioita sisältäviä harjoitteita tehdään itsenäisesti, omalla vastuulla, systemaattisesti päivittäin vähintään 6 kuukauden ajan. Metodin avulla tuhannet ihmiset ovat saaneet elämänsä takaisin ja parantuneet monista mystisistä sairauksista. Koen, että se toimii loistavana työkaluna esimerkiksi ympäristöyliherkkyydestä parantuessa. 

Emotionaaliset haasteet yksilöllisiä

Olemme treenaajien ja terveydenhuollon ammattilaisten kesken tarkastelleet metodin käyttöä psyykkisiin ja emotionaalisiin haasteisiin. Liittyykö siihen riskejä ja voiko harjoitus joissain tapauksissa viedäkin ojasta allikkoon? Enemmistöllä treenaajia paranemismatka sujuu, ei mutkattomasti, eikä ponnisteluitta, mutta, sanotaanko, turvallisesti. 

Suomalaisia treenaajia haastatellessani, olen havainnut, että joissakin tapauksissa treenimatkan aikana on noussut pintaan paljon vaikeita muistoja ja tunteita esimerkiksi lapsuudesta. Esimerkiksi ahdistus ja paniikki on voinut nousta todella voimakkaaksi ja toimintakyky laskea entisestään. Herää kysymys, sopiiko harjoitus sellaisenaan kaikille ja onko sen tekeminen yksin, ilman asiantuntevaa valvontaa, kaikille turvallista? Voiko se olla niin avaavaa, että kaikilla ei ole ehkä resursseja selvitä siitä, mitä nousee esiin? 

Monet ovat lisäksi hyvin yksin haasteidensa ja vaikeiden tunteidensa kanssa, heillä ei ole ehkä minkäänlaista tukiverkostoa, eikä varaa ottaa avuksi maksullista dnrs-coachia. Lisäksi treenin myötä on ehkä myös omaksuttu puhetapa, jossa puhutaan itsestään vain terveenä ja onnellisena, esitetään iloista tekohymy naamalla, haasteista ei puhuta vaan keskitytään vain positiiviseen. Herää kysymys, voiko tässä olla riskinä se, että jo valmiiksi ns. vahvuuteen sairastunut sairastuu vieläkin enemmän? Jos on lapsena oppinut piilottamaan ja tukahduttamaan tunteensa ja tarpeensa, ohittamaan rajansa, oppinut sinnittelemään ja suorittamaan elämää, stoppaamaan kyyneleensä, voiko treenaaminen voimistaa tuota selviytymiskeinoa, terveydelle haitallista toimintamallia entisestään? Voiko olla, että treenistä tulee vain yksi keino lisää paeta itseään, tunteitaan ja tarpeitaan?

Itkeminenkin on tärkeää

Kun tunteita tarpeeksi kauan tukahduttaa, tulee jossain vaiheessa seinä vastaan. Paine kasvaa sisällä ja kupla puhkeaa. Voiko ihmispsyykelle olla jossain tapauksissa ristiriitaista ja haitallista se, että ohittaa omat tunteensa, että esittää itselleenkin jotain mitä ei ole? Ohjelma kehottaa siirtymään negatiivisesta tunnetilasta mahdollisimman nopeasti iloon, vaikka feikattuunkin sellaiseen. Perustelut tälle ovat, että vanhoja ratoja ei tule ruokkia ja negatiivisten ajatusten ja tunteiden aiheuttavat stressihormonit ovat kuin addiktoivaa huumetta kehollemme, joista meidän on vieroitettava itsemme. Kokemukseni mukaan kuitenkin esim. itkeminen on erittäin puhdistavaa ja eheyttävää sekä rentouttavaa ja pidän kyseenalaisena ohjetta, että sekin kuuluisi ohittaa mahdollisimman nopeasti.

Mistä tukea treenaajille?

Kysymykseni ja kehitysehdotukseni on, miten voisimme luoda lisää turvaa ja tukea niille treenaajille jotka jäävät yksin vaikeiden tunteiden ja olotilojen kanssa? Niille, jotka eivät ehkä edes osaa pyytää apua koska ovat niin "terveitä ja vahvoja", joilla ei ehkä ole mitään terapiakontaktia, ei ystäviä eikä varaa coachiin? 

Tätä kysyin myös Annielta ja yhdessä totesimme että vaikka meillä ei vielä tähän vastausta ole, yleensä asiasta puhuminen, tiedostaminen ja intentio laittavat liikkeelle jo ratkaisuun tähtäävän energian. Mielestäni on tärkeää tuoda esim. Annien tietoon myös marginaaliryhmän tapauksia, sillä hänen korviinsa ei ehkä juurikaan kantaudu niitä ei-niin-menestystapauksia. Tutkimus-ja kehitystyönkin edistämiseksi näen arvokkaana sen, että asioista saa ja uskalletaan puhua avoimesti.  

Jokainen on yksilö

Mielestäni tukiverkoston luominen on erittäin tärkeää, kuten myös muistutus kaikille siitä, että jokainen on yksilö, jokaisella on omanlaiset kytkennät aivoissa, omanlaiset opitut selviytymiskeinot. Mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Jokainen valitsee itse miten harjoittelee ja tulkitsee sääntöjä ja coachienkin ohjeita parhaan senhetkisen kykynsä mukaan ja vaikka säännöt ovat tietynlaiset, on jokaisella silti vapaus (ja vastuu) tehdä juuri kuten itselle sopii. Omalla tyylillä, omalla tahdilla, itselleen soveltaen. Tulkintoja säännöistä on varmasti yhtä monta kuin treenaajia. Kaikille treenaajille ei ole yhtä selkeää se, miten treeniä voisi tehdä ilman, että tulee tukahduttaneeksi tunteitaan. Tämän harmaan alueen tutkiminen kiinnostaa minua, sillä olen vasta itsekin tutustumassa tunteisiin ja tarpeisiini ja rajoihini ensimmäistä kertaa elämässäni.  

Tärkeintä on itsensä kuuntelu

Oman intuition, sisäisen viisauden kuuleminen ei ole aina helppoa, sillä esimerkiksi ryhmäpaine ja toisten neuvot voivat vaikeuttaa sydämen äänen kuulemista. Varsinkin jos lapsesta asti on elänyt ulkoaohjautuvasti, kiltisti, auktoriteetteihin ensisijaisesti luottaen, omat tarpeensa ohittaen. On voinut omaksua uskomuksen, että muut tietää aina asiat paremmin. 

Mediassa

Dnrs-metodista on sosiaalisessa mediassa levinnyt ristiriitaistakin tietoa. Jotkut ovat sanoneet, että metodissa käsitellään kaikki ja käydään läpi traumat muisto muistolta. On myös väitetty metodin tepsivän lähes kaikkiin sairauksiin. On ehkä unohdettu korostaa, paranemisen ohella myös esimerkiksi terveiden rakennusten rakentamisen tärkeyttä ja sitä että kemikaalit eivät ole ylipäätänsä kenellekään hyväksi. Ei ihme, että aihe on herättänyt yleisössä paljon vahvoja tunteita. Ymmärrän hyvin, miksi metodi on saanut jopa kulttimaineen. Sen "salaisuuden" saa tietää vain ostamalla dvd-setin, ohjeet kieltävät (toki perustellusti) metodin minkäänlaisen kritisoimisen ja kyseenalaistuksen ja paranemistarinat voivat kuulostaa vähintäänkin uskoontulolta. 

Onkin mielestäni hyvä harkita tarkemmin, miten aiheesta puhuu ja miten metodia markkinoi/suosittelee/mainostaa. On syytä tiedostaa, että metodi ei sovi kaikille, ei paranna kaikkia, senkin käytössä on omat riskinsä, kuten kaikessa, sekään ei ole täydellinen. Itse haluan levittää sanaa, sillä uskon että ohjelmassa on valtava potentiaali, se voi auttaa todella monia ihmisiä paranemaan ja saamaan elämänsä takaisin. Aivot ja ihmiskehon uusiutumiskyky ovat ihmeelliset.

Maalaisjärki hyvä pitää mukana

On tärkeä muistaa, että kaikki muutkin tukitoimet ovat sallittuja dnrs-treenin aikana. Jotkut ovat saattaneet jättää pois terveydelleen tärkeitä asioita luullessaan, että ohjelman aikana ei enää tarvitse mitään muuta. Tämä voi olla jossain tapauksissa jopa vaarallista. On tärkeää pitää mukana terve maalaisjärki, realiteetit, terveet rajat, sekä kuunnella ennen kaikkea itseään. Muitakin työkaluja on lupa hyödyntää. Monet ovat hyödyntäneet esim. EFT-metodia DNRS-treenin rinnalla menestyksekkäästi.

Kiitollisuus on suuri 

Olen äärimmäisen kiitollinen että olen saanut tietää DNRS-ohjelmasta ja saanut mahdollisuuden sen harjoittamiseen. Se on antanut minulle ihan uuden elämän. Tulen varmasti kirjoittamaan ja puhumaan aiheesta ja omasta matkastani lisää jatkossa. Toivon, että voin jakaa tärkeää tietoa, inspiroida ihmisiä itsensä kanssa työskentelyyn ja löytämään siihen työkaluja. Toivon että voin herättää uudistukseen, kestävään kehitykseen, kasvuun ja ratkaisuihin tähtäävää keskustelua. 

Sydämellisin terveisin, 

Sanni <3

Notes to self

Notes to self:

-Olen arvokas. Olen arvokas, vaikka en tekisi yhtään mitään. Arvoaan ei tarvitse ansaita, vaan se on saatu syntymälahjana. Me ollaan kaikki yhtä arvokkaita.

-Riittää, että riitän itselleni. Tai oikeastaan ei minun edes tarvitse riittää. Olen hyvä näin.

-Syyllisyyden, häpeän ja säälin sijaan haluan tuntea itseäni kohtaan aitoa myötätuntoa. Rakkautta. Armoa. Hyväksyntää. Tätä kautta voin ammentaa sitä myös muille.

-Kun teen itseäni kohtaan oikein, teen oikein myös muita kohtaan. Itseään kohtaan väärin tekeminen on väärin myös muita kohtaan. Olenhan itseni paras ystävä.

-Kun uskallan sanoa ääneen totuuden, rohkaisen myös muita samaan. Totuus voi hetken kirpausta, mutta lopulta se on ainoa tie muutokseen, vapautumiseen, kasvuun, kehitykseen. Rakkauteen. ❤️

♥: Sanni

Ajatuksiani Paranemisen Polulta

Kun alamme parantua, voimaantua, rakastaa itseämme ja ottaa vastuuta elämästämme, kun alamme vihdoin pitää puoliamme - ehkä ensimmäistä kertaa elämässämme- saattaa vastassamme olla mörkö, jota olimme vältelleet ja paenneet kaikin keinoin: Viha. Mörkö, jota pelkäsimme niin, ettemme uskaltaneet avata suutamme vaan alistuimme, piilouduimme, eristäydyimme, kadotimme itsemme. Sairastuimme.

Voimme kuitenkin alkaa huomata, että omiin tai toisten tunteisiin ei kuole. Tunteet eivät itsessään voi meitä vahingoittaa. Niiden välttely ja tukahduttaminen taas voi johtaa sairastumiseen. Toisen ihmisen tunteet ovat hänen vastuullaan, me emme voi niitä kontrolloida tai säädellä. Lapsille voimme ja meidän kuuluukin toki opettaa tunnetaitoja, tunteiden kanssa olemista ja niiden ilmaisua. Tunteet eivät itsessään ole vaarallisia, ne ovat vain energiaa. Muistakaamme, että sillä, mitä toinen henkilö tuntee tai itse tunnemme, tai mitä ikinä kukaan sanoo meille, ei ole koskaan, ikinä, mitään tekemistä meidän arvomme ja rakastettavuutemme kanssa. Arvomme ei ole riippuvainen ulkoisista tapahtumista tai muiden mielipiteistä.

Usein saatamme myös pelätä, että meidät hylätään. Ajatus siitä voi tuntua pelottavalta, ihan jo laumageenejemme vuoksi, mutta yleensä se osuu meissä arvottomuushaavaamme. Olenko arvokas, olenko rakkauden arvoinen, kelpaanko, riitänkö, olenko hyväksytty ja tasa-arvoinen, vaikka minut jätetään? Saanko rakkautta? Selviänkö hengissä? Täyttyvätkö tarpeeni?

Sain viime syksynä potkut eräästä työstä, kun ilmoitin, että tietty toimintatapa työssä ei minulle käy, että ne eivät kuulosta reiluilta, kohtuullisilta, eikä minulla ole silloisilla ehdoilla turvallinen olo työssäni. Pelkäsin kovasti avata suuni ja kertoa tarpeistani. Jalkani tutisivat, sydän hakkasi vimmatusti, oksetti, änkytin. Mutta olin päättänyt avata suuni ja käydä tuon keskustelun. Koska olen arvokas. Koska arvostan ja kunnioitan itseäni. Koska rakastan itseäni ja haluan elää rakkaudesta käsin. Koska haluan parantua.

Pelkäsin, että saan potkut ja niin siinä sitten kävikin ja sain myös vihaisia viestejä kaupan päälle. Hetken jo epäilin, teinkö oikein, olinko liian joustamaton, liian itsekäs, ymmärtämätön, myötätunnoton, olinko heikko ja riittämätön. Onneksi intuitioni kertoi, että olin tehnyt oikean päätöksen ja universumi vahvisti hyvin pian päätökseni: löysin uuden ihanan työn, vieläkin enemmän minulle sopivamman, joka johti uusiin tärkeisiin oivalluksiin, kasvuun, oppeihin, tällä kertaa paljon miellyttävämmällä tavalla. : turhaa olin pelännyt, että jään työttömäksi, ja sekin ajatus oli ylireagoitu, ei lainkaan stressaamisen arvoinen, sillä harvoin työttömyys täällä Suomessa henkeämme uhkaa akuutisti niin, että olisi tarpeen laittaa päälle taistele-tai-pakene-tilaa. 

Tärkeitä oppiläksyjä. Merkityksellisiä hetkiä. Joka kerta kun valitsen rakkauden, kun toimin pelosta huolimatta, kun teen sen minkä koen sydämessäni oikeaksi, osoitan itselleni ja elämälle, että arvostan itseäni ja elämääni. Joka kerta, joka askeleella sisäinen voimani, itsearvostukseni ja luottamukseni vahvistuu. Joka kerta otan harppauksen kohti terveempää elämää.

Kuten ystäväni Elina sanoi mulle: Kaikissa tilanteissa on kolme vaihtoehtoa: 1. Hyväksyä tilanne 2. Muuttaa tilannetta 3. Lähteä pois tilanteesta.
Elämä on yksinkertaista. 

Sittemmin olen, pitkäjänteisen itseni kanssa työskentelyn ja muiden tuella, saanut vahvistettua rakkautta itseäni kohtaan, sisäistä turvaa, rauhaa, omanarvontuntoani ja luottamusta itseeni ja elämään niin, että rajojen laittaminen, omista tarpeista ja tunteista kertominen ja vanhasta irtipäästäminen tuntuu päivä päivältä turvallisemmalta ja helpommalta. Rohkeutta on tullut lisää. Vaikka jalkani yhä usein tutisevatkin, vaikka minua pelottaa, uskallan silti toimia. Olen ottanut käyttöön oman toimijuuteni, oman voimani ja vastuuni aikaisemman jähmettymisen, eristäytymisen, välttelyn ja alistumisen sijaan. Ja se on hyvin merkittävä ja iso asia kokonaisvaltaisen paranemisen kannalta. Kun otan itse vastuun elämästäni, ei minun tarvitse enää syytellä muita eikä uhriutua. Minun ei tarvitse varastoida sisääni tukahdutettua, myrkyllistä ja sairastuttavaa vihaa ja katkeruutta itseäni ja toisia kohtaan, johtuen siitä että olin tehnyt itseäni vastaan, kun en ollut uskaltanut asettaa omia rajojani ja sanoa ei. Minun ei tarvitse olla enää marttyyri. Voin olla vapaa pelon otteesta.

Sisäisen turvan vahvistaminen, sisäisen lapsen rauhoittaminen, itsearvostuksen lisääminen ja tunteidensa ja tarpeidensa tunnistaminen ja ilmaiseminen on prosessi, joka vaatii aikaa, harjoittelua ja kärsivällisyyttä. Sisäistä työtä. Toisten tukeakin. Rakkauden ja turvan juurruttaminen luihin ja ytimiin vie aikaa, varsinkin jos lähtötaso on ollut, että perusturvaa ei ole ollut, luottamusta elämään ei ole ollut.

Askel askeleelta, itsensä ja alitajuntansa, uskomustensa, pelkojen ja sisäisen lapsen kanssa työskentelyn tuloksena, sisäisen turvan ja rakkauden vahvistuessa, voimme alkaa havaita, miten elämä tuntuu koko ajan turvallisemmalta ja vapaammalta. Tunteet ovat turvallisia. Suru on turvallista. Kipu on turvallista. Kuolemakin. Voimme rauhottua ja rentoutua ja elää vapaasti rakkaudesta ja rauhasta käsin. Itseämme, toisiamme ja elämää kunnioittaen. 

♥: Sanni

Rakkauden Lähde

Kun ravitsemme itseämme Rakkaudella, kun olemme kyllästäneet itsemme Rakkaudella, marinoituneet siinä, kun olemme avanneet ja elvyttäneet Rakkauden Lähteemme, sydämemme. Silloin meidän ei tarvitse nälänhätäämme, loppumattomaan, alati piinaavaan janoomme juosta enää minkään tai kenenkään perässä. Meidän ei tarvitse jahdata mitään peläten, että emme sitä saakaan. Meidän ei tarvitse takertua epätoivoon, oljenkorsiin, kuolemaakin peläten. Meidän ei tarvitse myydä itseämme, uhrata arvojamme, ryhtyä orjuuteen tai tappaa ketään. Meidän ei tarvitse etsiä hyväksyntää, hakea arvollemme vahvistusta, kompensoida puutettamme, hakea täyttymystä tyhjyyteen. Voimme pysähtyä ja rauhoittua. Usein havahdumme tähän vasta kun olemme jo itsemme orjuuttaneet, uhriutuneet tai kun riippuvuus meinaa viedä meiltä hengen, kun kipu kasvaa liian suureksi. Tosin jotkut mieluummin kuolevat ennemmin kuin kohtaavat häpeänsä, rakkaudettomuuden pelkonsa. Mutta me voimme valita.

Kaivoon kannettu vesi ei kauaa kestä, se tuo vain väliaikaista tyydytystä ja aiheuttaa riippuvuutta. Siitä on myös haastavaa jakaa muille. On elvytettävä sisäinen Lähteemme. On raivattava kivet, vaikka hiki hatussa, ne painavimmatkin, juurakot edestä, on avattava suoni. On nostettava päivänvaloon ne esteet ja taakat, mitkä tukkivat lähteemme virtauksen. Sisäinen Rakkauden lähde. Onnellisuuden lähde. Ilon lähde. Se löytyy meistä kaikista, sisäänrakennettuna. Se on ehtymätön ja ikuinen lähde. Sen luonnollinen tila on virrata ja täyttää meidät.

Meidän ei tarvitse, eikä ole kestävä ratkaisu hakea ulkopuolelta sitä, mikä puuttuu sisästämme. Rakkautta, turvaa, mielenrauhaa. Kun otamme käyttöön Sisäisen Lähteemme, emme tarvitse riippuvuuksia, eikä meidän tarvitse enää paeta itseämme, sisäistä tyhjyyttämme, tunteitamme, pelkojamme. Meidän ei tarvitse enää ahnehtia, pelätä että rakkaus loppuu, pelätä puutetta, vaillejäämistä. Sillä me olemme kylläisiä. Meillä on kaikki tässä ja nyt. Meillä on Rauha. Rakkaus ei voi loppua, sillä se on ehtymätön lähde, se virtaa sisimmässämme ja kaikkialla. Se on sisäsyntyistä.

Silloin vähemmän on enemmän. Rakkauden rikastamassa maaperässä, Rakkauden lähteellä kasteltu ja kasvanut porkkana ravitsee meitä moninkertaisesti, enemmän kuin sata ravinneköyhää porkkanaa. Voimme silloin jakaa sadosta myös muille. Voimme pureskella porkkanan hitaasti, nautiskellen, läsnäollen, ottaen sen ravinteet vastaan joka solulla. Opimme nauttimaan yksinkertaisuudesta, avaruudesta, hiljaisuudesta. Elämä alkaa tuntua uudenlaiselta. Vähemmän onkin enemmän.

Rauhasta, kylläisyydestä käsin voimme antautua tähän hetkeen, luottamuksen virtaan ja avata sydämemme vastaanottamaan. Sillä elämä tapahtuu omalla painollaan ja kaikki tulee luoksemme juuri oikeaan aikaan. Kun raivaamme esteet, kun emme seiso itse tiemme tukkeena, kun emme sulje itseämme elämältä ja sen lahjoilta, rakkaudelta, silloin voimme ottaa vastaan rakkautta ja rikkautta, runsautta ja yltäkylläisyyttä. Kun arvostamme itseämme, kykenemme ottamaan vastaan, sillä olemme kaiken hyvän arvoisia, joka solulla. Kun luotamme, on helppo avautua vastaanottamaan. Rauhasta käsin, turvasta käsin uskallamme avautua, vaikka joskus pelottaakin. Elämä tarjoilee meille joka hetki rakkautta ja rikkautta lukemattomissa eri muodoissa. Osaammeko nähdä ja ottaa vastaan ne kultakimpaleet? Ennen kun voimme ottaa vastaan ulkopuolelta, on meidän ensin otettava vastaan oma rakkautemme. Otettava vastaan itsemme. Otettava vastaan oma sisäinen lapsemme ja nostettava se Rakkauden syliin.

Voimme antaa Rakkauden Lähteemme huuhdella haavamme, puhdistaa ne, parantaa ne. Voimme antaa lähteen täyttää meidät rauhalla ja luottamuksella, ilolla ja valolla. Voimme antaa sen huuhdella pelkomme, antaa niiden sulaa Rakkauteen. Voimme antaa Rakkauden imeytyä joka soluumme, jokaiseen kudokseen, virrata vapaasti suonissamme, ympäröidä meidät. Voimme antautua kellumaan Rakkauden Meressä. Antaa sen valtavan voiman kannatella meitä. Voimme antautua Rakkaudelle.

Olemme kuin magneetteja, vedämme puoleemme sitä, mitä olemme. Ydin heijastuu ympärillemme valehtelematta, todellisuuden valkokankaalle. Runsaus vetää puoleen runsautta, arvokkuus arvokkuutta, puute puutetta. Totuus peilautuu meille aina, oli se kuinka epäimarteleva hyvänsä. Säteilemme ympärillemme energiaamme, olemme kaikki energiaa, samaa verkostoa. Ennen kuin aidosti rakastamme itseämme, sisäistä lastamme ja olemme itsellemme läsnä, voimmeko aidosti antaa rakkautta ja läsnäoloa muillekaan?

Rakkauden pulppuava lähde. Elvytän sinut. Sisäinen lapseni. Valitsen Sinut. Valitsen Rauhan. Valitsen Rakkauden. Otan vastaan Elämän. <3

Miten luoda terve yhteisö?

Millaisessa maailmassa haluaisin elää? Millaisen maailman toivoisin lapsilleni, lapsenlapsilleni, jälkipolvilleni?

Ainakin siinä maailmassa olisi rauhaa ja rakkautta. Näen onnellisia, tyytyväisiä, terveitä ja tasapainoisia ihmisiä elämässä harmoniassa ja yhteydessä, sopusoinnussa keskenään, itsensä, toisiensa ja Äiti maan kanssa. Synkroniassa luonnon kanssa. Näen puhtaan, terveen, vehreän maapallon, kukoistavan planeetan. Näen hymyjä, kuulen naurua, haistan raikkaan metsän tuoksun. Hengitän puhdasta ilmaa. Aistin ihmisten rauhan, sisäisen ja ulkoisen. Tunnen rakkauden, joka virtaa, oikeaan suuntaan. Tunnen sydämissä sykkivän inspiraation, innostuksen, elämänjanon, intohimon. Tunnen elinvoiman. Näen yksilöiden vahvuuden, herkkyyden ja potentiaalin. Tunnen yhteisön yhteishengen, äärettömän voiman, harmonian, kollektiivisen tietoisuuden, yhteyden. Tunnen feminiini ja maskuliinienergioiden tasapainon. Näen valon ja rakkauden, arvokkuuden ja kunnioituksen. Ymmärryksen ja viisauden.

Yhdessä tekeminen, yhteistyö, yhteishenki, yhteisöllisyys on se suunta, mitä kohti olemme vääjäämättä kulkemassa, sillä muuta vaihtoehtoa ei enää ole. Individualismin aikakausi on ohi, se ei enää meitä palvele.

Miten sitten luoda terve yhteisö? Oli se sitten pienempi tai suurempi, esimerkiksi parisuhde, ryhmä, yhdistys tai yhteiskunta? Miten luoda yhteisö, jossa on hyväksyvä, rakastava, avoin ja turvallinen ilmapiiri ja jossa jokainen tuntee olevansa tasa-arvoinen, turvassa, arvostettu ja kunnioitettu? Yhteisö, jossa jokaisen tarpeet pystytään täyttämään sovussa ja rauhassa, eikä eri näkemyksien takia tarvitse taistella tai kenenkään piiloutua. Miten löytää ratkaisuja välttäen vastakkainasettelua, muistaen että olemme lopulta kaikki samalla puolella, samassa veneessä. Kaikkihan me lopulta haluamme samoja asioita, rakkautta ja rauhaa, tulla nähdyiksi ja kuulluiksi, arvostetuiksi, kunnioitetuiksi, rakastetuiksi.

Miten estää heikompien ja kiltimpien jäämistä jalkoihin, joojoo-miehiksi, miellyttäjiksi, alistetuiksi, jopa hyväksikäytetyiksi? Entä tarvitaanko ryhmässä johtajaa? Ja onko johtajalla valtaa? Miten tuoda ns. johtajan pallille henkilö, joka ei hae valtaa vallanhimon takia? Entä miten huomaamme, että johtajaa ei ole manipuloitu ehkä jonkun muun tahon toimesta? Johtopaikoille ja valtaan, kontrolliin, keulahahmoiksi, on pyrkinyt perinteisesti tietynlaisia persoonia. Valtaan ei tulisikaan päästää niitä, jotka valtaa itseisarvona tavoittelevat.

Monilla on oma lehmä ojassa ja niin saakin olla. Omien etujen tavoittelu lisää motivaatiota myös yhteisten asioiden ajamiseen ja antaa katalysaattorin muutokseen. Ihmismieli ja varjopuolemme, egomme, on siitä jännä, että ahneus voi iskeä hyvin helposti, valta voi sokaista, toiset hyökkäävät, toiset alistuvat. Sisäiset lapset lähtevät taistoon. Ihminen alkaa helposti toimia vanhojen traumojensa, haavojensa, pelkonsa ajamana. Kun tilanne käy tiukaksi, tulee ihmisluonto, ihmisyys, varjoineen päivänvaloon. Kun emme ole tietoisia omasta varjostamme, egon vääristymistä, vanhoista ohjelmoinneistamme, haavoistamme, silloin toimimme helposti pelosta käsin, manipuloimme muita tiedostamattammekin, ja käytämme valtaamme vaikuttaaksemme muiden toimintaan.

Läpinäkyvyys, rehellisyys, itsetuntemus, rakkaus, hyväksyntä, myötätunto ja anteeksianto. Itsensä ja tarpeidensa, rajojensa selkeä ilmaiseminen ja non violent communication. Näitä voimme kaikki oppia ja harjoitella ja kehittää. Voimme saada arvokasta tietoa ja viisautta kasvuamme varten peilaamalla sisintämme ihmissuhteidemme kautta ja yhteiskunnasta. Kun toinen ihminen tai jokin taho herättää reaktion meissä, tai kun tuomitsemme tai kritisoimme toista, usein se on johtolanka löytöretkellä omaan sisimpään, pimeyteemme, varjoihimme, itsetuntemukseen ja hyväksyntään. Eheytymiseen. Peilaamalla ydintämme voimme alkaa sitä eheyttää ja eheyttämällä ydinhaavojamme, uskomuksiamme, ikiaikaisia ohjelmointeja, alkaa myös todellisuutemme peilautua uudenlaiseksi. Elämä on kutsu kasvuun.

Voimme opetella rohkeutta sanoa suoraan asioista ja kertoa suoraan omista tarpeistamme toisille, niin ettemme alitajuisesti pyri täyttämään tarpeitamme manipuloinnin keinoin. Voimme opetella puhumaan omaa totuuttamme ja ilmaisemaan näkemyksiämme samalla kuitenkin ymmärtäen, että se ei ole koko totuus. Ja totuuksia on monia. Tarvitseeko totuuksien ei olla ristiriidassa keskenään, vaan voiko niiden pohjalta jalostaa yhdessä kollektiivinen päätös, joka on paljon enemmän kuin osiensa summa?

Aina ei yksilön etu ole yhteisön etu ja päinvastoin. Miten saavutetaan aito tasa-arvoisuus? Miten rahat/resurssit/ruoka/oravannahat jaetaan? Miten heikompia tuetaan niin, että muut eivät tuntisi heikkojen auttamisen olevan heiltä pois? Miten vältetään korruptio? Miten ihminen pysyy johtajan ohjakset käsissäänkin nöyränä, maadoittuneena, sopivan terveen itsekkäänä, oikeudenmukaisena, rakkaudellisena ja viisaana?

Jokainen voi aloittaa maailmanparantamisen itsestään, ottamalla täyden vastuun omasta terveydestään, valinnoistaan, toiminnastaan, ajatuksistaan ja tunteistaan. Kehittämällä itsetuntemustaan, tulemalla tietoiseksi valostaan ja varjostaan. Puhdistamalla, rakastamalla, hyväksymällä, eheyttämällä ja voimaannuttamalla omaa keho-sielu-mieli-kokonaisuuttaan. Tarvitsemme tähän usein yhteisön tukea. Ja terve tukeva, kannustava yhteisö tarvitsee terveitä yksilöitä. Syyttely ei auta ketään, ei itsensä, menneisyytensä tai muiden syyttely.

Jos luovumme omasta voimastamme, annamme sen pois, olemme ylikilttejä, miellyttäjiä, rajattomia, alistuvia, emme voi syyttää ja vastuullistaa toista osapuolta, sillä olemme tilanteesta myös itse vastuussa. Ei ole alistajaa ilman alistettavia. Molemmat osapuolet ovat vastuussa tilanteesta. Olemme luoneet tilanteen omalla käytöksellämme. Jos toistuvasti haluamme antaa voimamme pois, löydämme aina jonkun, joka mielellään sen ottaa.

Miten parantaa yksilöt, jotta yhteisö voi toimia terveesti ja miten parantaa yhteisö, jotta yksilöt voisivat tervehtyä? Rajojen laitto on osa tervettä kommunikaatiota ja yhteiseloa, mutta miten me sen teemme ja kun sanomme jollekin asialle ei, mille sanomme kyllä? Mitä ehdotamme ratkaisuksi? Miten kuulemme tasapuolisesti jokaisen tarpeita ja otamme ne huomioon luodessamme uutta toimintatapaa, uutta tapaa elää yhdessä?

Onko ihmiskunta vihdoin siirtymässä teini-iästä kohti aikuisuutta, kohti vastuunottoa, rehellistä peiliinkatsomista, tervettä rajojen asettamista? Kohti tervehtymistä, tasapainoa, paranemista, vapautta? Kaikki lähtee tilanteen tiedostamisesta, heräämisestä ja siitä että jokainen kantaa kortensa kekoon, omistaa oman voimansa. Ottaa käyttöön lahjansa ja työkalunsa ja löytää turvan ja rohkeuden astua ulos piilopaikastaan, huumeluolastaan, oravanpyörästään, sairaudestaan -mitä ikinä se piilo kullekin on ollut.

Yhteisön voima on paljon enemmän kuin osiensa summa. Pystymme tekemään ihmeitä kun valjastamme potentiaalimme, lahjamme käyttöömme ja yhdistämme voimamme. Oma tontti ensin, oma sisäinen työ, sitten voimme ojentaa myös maailmalle niitä työn hedelmiä. Sitten on mistä ammentaa. Yhdessä, askel askeleelta, toisiamme tukien, kannustaen, yhteistyötä tehden voimme kulkea kohti terveempää maailmaa, harmoniaa, tasapainoa, vapautta. Kohti Rakkaudellista yhteiseloa. <3

Rakkaudesta

Vaikka sinua ei hyväksyttäisi, voisitko silti itse hyväksyä itsesi?

Vaikka sinua ei arvostettaisi, voisitko sinä arvostaa itseäsi silti?

Vaikka sinulle ei annettaisi anteeksi, voisitko sen tehdä itsellesi?

Vaikka muut eivät sinua näkisi, kuulisi, kohtaisi, voisitko kohdata itse itsesi?

Maailma on peili.

Voisitko antaa itsellesi sen kaiken rakkauden, mitä muilta odotit?

Rakkaudellista viikonloppua kaikille!

♥: Sanni

"Se kipu mitä olet kantanut on se rakkaus jota et ole antanut"

-Erkki Lehtiranta

Rakkauden syli

Silloin kun eniten tekisi mieli sulkea sydän,
paeta, piiloutua, muurautua, luovuttaa

Silloin kun eniten sattuu, eniten pelottaa,
kun ei näe valoa, kun on vaikein luottaa

Silloin on Rakkaus vahvimmin läsnä,
ihan tosi lähellä,
sun kanssa,
puhaltelee sun iholle, kärsivällisenä, kevyenä, lämpimänä, lempeänä, ajattomana

Anna Rakkauden koskettaa sua

Anna sen nähdä sut

säröinesi, haavoinesi
pelkoinesi
pettymyksinesi

Anna sen huuhtoa haavasi hopeavedellä

Suudella kyyneleet poskiltasi

Täyttää sut armolla, ajattomuudella, avaruudella

Anna Rakkauden kuiskata sun korvaan,
että Kaikki on Hyvin.

Anna sen kantaa sua kun itse et enää jaksa
Anna sen pitää sua sylissä,
hyväksyen, eheyttäen, parantaen

Anna Rakkauden olla sun Koti.

♥: Sanni