I love me

PIMEYS, YSTÄVÄNI.

-Itsensä ehdoitta rakastaminen ja täydellinen hyväksyminen. Valovuosien päässä minusta?

Olen kirjoittanut listoja hyvistä puolistani, positiivisista ominaisuuksistani, miettinyt mitä hyvää näen itsessäni.

Se on ollut varsin haastavaa, sillä minulla on yhä melko vääristynyt kuva ja uskomus itsestäni. Ja masennuksen verhon läpi sitä näkee asiat entistäkin vääristyneempinä. Toisaalta, masennuskin, jota ehkä kiroamme, pelkäämme ja häpeämme, on sekin tärkeä vaihe tällä polulla, joka on johdattanut kohti piilotettuja kätköjä, salaisia
kammioita, pimeitä luolia, Pandoran lippaan äärelle.

Kun etsin arvoani hyvien ominaisuuksiensa tai jopa tekojeni perusteella, ajaudun helposti loputtomaan suorittamiseen ja hyväksynnän ja rakkauden janoamiseen. Mieli haluaa aina lisää ja mikään ei ole sille tarpeeksi hyvä, riittävä.

Viime aikoina huomioni on kiinnittynyt ihmisten pimeisiin puoliin. Niihin ei-niin-imarteleviin ja sosiaalisesti ihannoituihin piirteisiin. Sellaisiin asioihin, joita voisi hävetä ja joita on tarve piilotella muilta tuomitsevuuden, hylkäämisen ja rakkaudettomuuden pelossa.

Tuomitsevuuteni, reaktioni ja tunteeni muita kohtaan ovat olleet niin vahvoja, etten ole voinut asiaa enää sivuuttaa.

Löytöretkellä kellarikomeron piiloa etsiessäni, sisäistä maailmaani tutkiessani ja syviin luoliin sukeltaessani, ymmärsin kuinka armottoman tuomitseva olenkaan itseäni kohtaan. Ja kuinka tuskallista ja pelottavaa, häpeällistä on kohdata oma pimeytensä. Ne puolet itsessä, jotka haluaisin kaikin tavoin piilottaa, jotta tulisin hyväksytyksi, rakastetuksi ja olisin turvassa.

Eilen kotisohvalla hoin itselleni ääneen: "Vaikka koen vihaa ja raivoa, hyväksyn silti itseni täydellisesti ja kokonaan." Oivalsin samalla, että vaikka ihminen tekisi rakkaudettomia tekoja, kokisi mitä tahansa tunteita, niin aina, aina, hän on rakkauden arvoinen. Hän voi silti aina hyväksyä itsensä täydellisesti. Hyväksyä, rakastaa ehdoitta ja antaa anteeksi.

Entä jos tie itsensä rakastamiseen ja hyväksymiseen sekä anteeksiantoon käykin joskus pimeyden syövereiden kautta?
Kun pystyy hyväksymään omat pimeät puolensa, hyväksyy myös muut ihmiset. Ehdoitta. Pystyy rakastamaan myös murhaajaa.
Antamaan anteeksi kaikki teot. Se ei tarkota tietenkään, että hyväksyisi ne teot ja etteikö tekijä niistä olisi vastuussa. Mutta me emme ole yhtä kuin tekomme. Emme hyvässä, emmekä pahassa. Meissä kaikissa on valo ja pimeys. Ihan jokaisessa. Eräs opettaja sanoi, että jokaisella ihmisellä on potentiaali tulla murhaajaksi tai äiti Teresaksi.

Kun on hyväksynyt itsensä kaikkein pimeimmät, iilimatoisimmat, oksettavimmat, kostonhimoisimmat puolensa, ei tarvitsekaan jatkuvasti hakea ulkopuolelta vahvistusta omalle arvolleen. Ei tarvitse janota toisten hyväksyntää, ei keräillä faneja, egonsa pönkittäjiä, ihailijoita. Ei ole tarve erityisesti korostaa itseään. Saatikka painaa muita alaspäin, alistaa tai dissata. Ei ole tarvetta guruiluun, egoiluun ja kukkoiluun. Kun hyväksyy itsensä ja pimeytensä, ei ole tarvetta tuomita myöskään muita. Itselleen kun on myötätuntoinen ja armollinen, on sitä helppo olla myös muita kohtaan.

Kuvittelin hetken ajan olevani Hitler. Henkilö, jota ei yleisesti ajatella kovin rakastettuna, hyväksyttynä ja arvokkaana historian henkilönä. Vaikka teot eivät olisi hyväksyttyjä, voi silti itse ihminen tekojensa takana olla rakkauden arvoinen. Hitler teki pahoja, tuomittavia tekoja ja varmasti hänen sisällään on ollut on suunnaton määrä rakkaudettomuutta, pelkoa, vihaa, häpeää ja kostonhimoa.

Teoistaan huolimatta Hitler on silti arvokas. Yhtä arvokas, kuin kuka tahansa meistä. Hänen tekonsa ei ole vähentänyt arvoaan tippaakaan, sillä arvokkuus, se on saatu syntymälahjaksi, eikä sitä voi meiltä viedä, eikä sitä voi ansaita. Tästähän Jeesuskin puhui.

Rakkaus, hyväksyntä ja anteeksianto. Voiko olla, että polku sinne ei olekaan valovuosien pituinen suo? Oma häpeäni, pelkoni ja vihani ei enää tunnukaan mahdottomalta esteeltää rakkaudelle. Nekin ovat vain tunteita, eikä niitä tarvitse äkkiä mihinkään taikatempuin haihduttaa, saatikka piilottaa. Ne saavat olla, hyväksyn ne, rakastan ja syleilen kaikki tunteitani, ominaisuuksiani, kaikkea minussa. Hyväksyn sairauteni, kykenemättömyyteni, pelkoni, turvattomuuteni, tarvitsevuuteni, haavani, erehtyväisyyteni, kärsimättömyyteni, pettymykseni, katkeruuteni, vihani.
Voin alkaa hyväksyä ja rakastaa itseäni juuri NYT.

Rakkaus. Sisällämme oleva ihana lahja, mikä ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista.

Olethan Sinä itsesi paras ystävä, hyväksyjä, rakastaja ja armahtaja! heart emoticon