Notes to self

Notes to self:

-Olen arvokas. Olen arvokas, vaikka en tekisi yhtään mitään. Arvoaan ei tarvitse ansaita, vaan se on saatu syntymälahjana. Me ollaan kaikki yhtä arvokkaita.

-Riittää, että riitän itselleni. Tai oikeastaan ei minun edes tarvitse riittää. Olen hyvä näin.

-Syyllisyyden, häpeän ja säälin sijaan haluan tuntea itseäni kohtaan aitoa myötätuntoa. Rakkautta. Armoa. Hyväksyntää. Tätä kautta voin ammentaa sitä myös muille.

-Kun teen itseäni kohtaan oikein, teen oikein myös muita kohtaan. Itseään kohtaan väärin tekeminen on väärin myös muita kohtaan. Olenhan itseni paras ystävä.

-Kun uskallan sanoa ääneen totuuden, rohkaisen myös muita samaan. Totuus voi hetken kirpausta, mutta lopulta se on ainoa tie muutokseen, vapautumiseen, kasvuun, kehitykseen. Rakkauteen. ❤️

♥: Sanni

Ajatuksiani Paranemisen Polulta

Kun alamme parantua, voimaantua, rakastaa itseämme ja ottaa vastuuta elämästämme, kun alamme vihdoin pitää puoliamme - ehkä ensimmäistä kertaa elämässämme- saattaa vastassamme olla mörkö, jota olimme vältelleet ja paenneet kaikin keinoin: Viha. Mörkö, jota pelkäsimme niin, ettemme uskaltaneet avata suutamme vaan alistuimme, piilouduimme, eristäydyimme, kadotimme itsemme. Sairastuimme.

Voimme kuitenkin alkaa huomata, että omiin tai toisten tunteisiin ei kuole. Tunteet eivät itsessään voi meitä vahingoittaa. Niiden välttely ja tukahduttaminen taas voi johtaa sairastumiseen. Toisen ihmisen tunteet ovat hänen vastuullaan, me emme voi niitä kontrolloida tai säädellä. Lapsille voimme ja meidän kuuluukin toki opettaa tunnetaitoja, tunteiden kanssa olemista ja niiden ilmaisua. Tunteet eivät itsessään ole vaarallisia, ne ovat vain energiaa. Muistakaamme, että sillä, mitä toinen henkilö tuntee tai itse tunnemme, tai mitä ikinä kukaan sanoo meille, ei ole koskaan, ikinä, mitään tekemistä meidän arvomme ja rakastettavuutemme kanssa. Arvomme ei ole riippuvainen ulkoisista tapahtumista tai muiden mielipiteistä.

Usein saatamme myös pelätä, että meidät hylätään. Ajatus siitä voi tuntua pelottavalta, ihan jo laumageenejemme vuoksi, mutta yleensä se osuu meissä arvottomuushaavaamme. Olenko arvokas, olenko rakkauden arvoinen, kelpaanko, riitänkö, olenko hyväksytty ja tasa-arvoinen, vaikka minut jätetään? Saanko rakkautta? Selviänkö hengissä? Täyttyvätkö tarpeeni?

Sain viime syksynä potkut eräästä työstä, kun ilmoitin, että tietty toimintatapa työssä ei minulle käy, että ne eivät kuulosta reiluilta, kohtuullisilta, eikä minulla ole silloisilla ehdoilla turvallinen olo työssäni. Pelkäsin kovasti avata suuni ja kertoa tarpeistani. Jalkani tutisivat, sydän hakkasi vimmatusti, oksetti, änkytin. Mutta olin päättänyt avata suuni ja käydä tuon keskustelun. Koska olen arvokas. Koska arvostan ja kunnioitan itseäni. Koska rakastan itseäni ja haluan elää rakkaudesta käsin. Koska haluan parantua.

Pelkäsin, että saan potkut ja niin siinä sitten kävikin ja sain myös vihaisia viestejä kaupan päälle. Hetken jo epäilin, teinkö oikein, olinko liian joustamaton, liian itsekäs, ymmärtämätön, myötätunnoton, olinko heikko ja riittämätön. Onneksi intuitioni kertoi, että olin tehnyt oikean päätöksen ja universumi vahvisti hyvin pian päätökseni: löysin uuden ihanan työn, vieläkin enemmän minulle sopivamman, joka johti uusiin tärkeisiin oivalluksiin, kasvuun, oppeihin, tällä kertaa paljon miellyttävämmällä tavalla. : turhaa olin pelännyt, että jään työttömäksi, ja sekin ajatus oli ylireagoitu, ei lainkaan stressaamisen arvoinen, sillä harvoin työttömyys täällä Suomessa henkeämme uhkaa akuutisti niin, että olisi tarpeen laittaa päälle taistele-tai-pakene-tilaa. 

Tärkeitä oppiläksyjä. Merkityksellisiä hetkiä. Joka kerta kun valitsen rakkauden, kun toimin pelosta huolimatta, kun teen sen minkä koen sydämessäni oikeaksi, osoitan itselleni ja elämälle, että arvostan itseäni ja elämääni. Joka kerta, joka askeleella sisäinen voimani, itsearvostukseni ja luottamukseni vahvistuu. Joka kerta otan harppauksen kohti terveempää elämää.

Kuten ystäväni Elina sanoi mulle: Kaikissa tilanteissa on kolme vaihtoehtoa: 1. Hyväksyä tilanne 2. Muuttaa tilannetta 3. Lähteä pois tilanteesta.
Elämä on yksinkertaista. 

Sittemmin olen, pitkäjänteisen itseni kanssa työskentelyn ja muiden tuella, saanut vahvistettua rakkautta itseäni kohtaan, sisäistä turvaa, rauhaa, omanarvontuntoani ja luottamusta itseeni ja elämään niin, että rajojen laittaminen, omista tarpeista ja tunteista kertominen ja vanhasta irtipäästäminen tuntuu päivä päivältä turvallisemmalta ja helpommalta. Rohkeutta on tullut lisää. Vaikka jalkani yhä usein tutisevatkin, vaikka minua pelottaa, uskallan silti toimia. Olen ottanut käyttöön oman toimijuuteni, oman voimani ja vastuuni aikaisemman jähmettymisen, eristäytymisen, välttelyn ja alistumisen sijaan. Ja se on hyvin merkittävä ja iso asia kokonaisvaltaisen paranemisen kannalta. Kun otan itse vastuun elämästäni, ei minun tarvitse enää syytellä muita eikä uhriutua. Minun ei tarvitse varastoida sisääni tukahdutettua, myrkyllistä ja sairastuttavaa vihaa ja katkeruutta itseäni ja toisia kohtaan, johtuen siitä että olin tehnyt itseäni vastaan, kun en ollut uskaltanut asettaa omia rajojani ja sanoa ei. Minun ei tarvitse olla enää marttyyri. Voin olla vapaa pelon otteesta.

Sisäisen turvan vahvistaminen, sisäisen lapsen rauhoittaminen, itsearvostuksen lisääminen ja tunteidensa ja tarpeidensa tunnistaminen ja ilmaiseminen on prosessi, joka vaatii aikaa, harjoittelua ja kärsivällisyyttä. Sisäistä työtä. Toisten tukeakin. Rakkauden ja turvan juurruttaminen luihin ja ytimiin vie aikaa, varsinkin jos lähtötaso on ollut, että perusturvaa ei ole ollut, luottamusta elämään ei ole ollut.

Askel askeleelta, itsensä ja alitajuntansa, uskomustensa, pelkojen ja sisäisen lapsen kanssa työskentelyn tuloksena, sisäisen turvan ja rakkauden vahvistuessa, voimme alkaa havaita, miten elämä tuntuu koko ajan turvallisemmalta ja vapaammalta. Tunteet ovat turvallisia. Suru on turvallista. Kipu on turvallista. Kuolemakin. Voimme rauhottua ja rentoutua ja elää vapaasti rakkaudesta ja rauhasta käsin. Itseämme, toisiamme ja elämää kunnioittaen. 

♥: Sanni

Rakkauden Lähde

Kun ravitsemme itseämme Rakkaudella, kun olemme kyllästäneet itsemme Rakkaudella, marinoituneet siinä, kun olemme avanneet ja elvyttäneet Rakkauden Lähteemme, sydämemme. Silloin meidän ei tarvitse nälänhätäämme, loppumattomaan, alati piinaavaan janoomme juosta enää minkään tai kenenkään perässä. Meidän ei tarvitse jahdata mitään peläten, että emme sitä saakaan. Meidän ei tarvitse takertua epätoivoon, oljenkorsiin, kuolemaakin peläten. Meidän ei tarvitse myydä itseämme, uhrata arvojamme, ryhtyä orjuuteen tai tappaa ketään. Meidän ei tarvitse etsiä hyväksyntää, hakea arvollemme vahvistusta, kompensoida puutettamme, hakea täyttymystä tyhjyyteen. Voimme pysähtyä ja rauhoittua. Usein havahdumme tähän vasta kun olemme jo itsemme orjuuttaneet, uhriutuneet tai kun riippuvuus meinaa viedä meiltä hengen, kun kipu kasvaa liian suureksi. Tosin jotkut mieluummin kuolevat ennemmin kuin kohtaavat häpeänsä, rakkaudettomuuden pelkonsa. Mutta me voimme valita.

Kaivoon kannettu vesi ei kauaa kestä, se tuo vain väliaikaista tyydytystä ja aiheuttaa riippuvuutta. Siitä on myös haastavaa jakaa muille. On elvytettävä sisäinen Lähteemme. On raivattava kivet, vaikka hiki hatussa, ne painavimmatkin, juurakot edestä, on avattava suoni. On nostettava päivänvaloon ne esteet ja taakat, mitkä tukkivat lähteemme virtauksen. Sisäinen Rakkauden lähde. Onnellisuuden lähde. Ilon lähde. Se löytyy meistä kaikista, sisäänrakennettuna. Se on ehtymätön ja ikuinen lähde. Sen luonnollinen tila on virrata ja täyttää meidät.

Meidän ei tarvitse, eikä ole kestävä ratkaisu hakea ulkopuolelta sitä, mikä puuttuu sisästämme. Rakkautta, turvaa, mielenrauhaa. Kun otamme käyttöön Sisäisen Lähteemme, emme tarvitse riippuvuuksia, eikä meidän tarvitse enää paeta itseämme, sisäistä tyhjyyttämme, tunteitamme, pelkojamme. Meidän ei tarvitse enää ahnehtia, pelätä että rakkaus loppuu, pelätä puutetta, vaillejäämistä. Sillä me olemme kylläisiä. Meillä on kaikki tässä ja nyt. Meillä on Rauha. Rakkaus ei voi loppua, sillä se on ehtymätön lähde, se virtaa sisimmässämme ja kaikkialla. Se on sisäsyntyistä.

Silloin vähemmän on enemmän. Rakkauden rikastamassa maaperässä, Rakkauden lähteellä kasteltu ja kasvanut porkkana ravitsee meitä moninkertaisesti, enemmän kuin sata ravinneköyhää porkkanaa. Voimme silloin jakaa sadosta myös muille. Voimme pureskella porkkanan hitaasti, nautiskellen, läsnäollen, ottaen sen ravinteet vastaan joka solulla. Opimme nauttimaan yksinkertaisuudesta, avaruudesta, hiljaisuudesta. Elämä alkaa tuntua uudenlaiselta. Vähemmän onkin enemmän.

Rauhasta, kylläisyydestä käsin voimme antautua tähän hetkeen, luottamuksen virtaan ja avata sydämemme vastaanottamaan. Sillä elämä tapahtuu omalla painollaan ja kaikki tulee luoksemme juuri oikeaan aikaan. Kun raivaamme esteet, kun emme seiso itse tiemme tukkeena, kun emme sulje itseämme elämältä ja sen lahjoilta, rakkaudelta, silloin voimme ottaa vastaan rakkautta ja rikkautta, runsautta ja yltäkylläisyyttä. Kun arvostamme itseämme, kykenemme ottamaan vastaan, sillä olemme kaiken hyvän arvoisia, joka solulla. Kun luotamme, on helppo avautua vastaanottamaan. Rauhasta käsin, turvasta käsin uskallamme avautua, vaikka joskus pelottaakin. Elämä tarjoilee meille joka hetki rakkautta ja rikkautta lukemattomissa eri muodoissa. Osaammeko nähdä ja ottaa vastaan ne kultakimpaleet? Ennen kun voimme ottaa vastaan ulkopuolelta, on meidän ensin otettava vastaan oma rakkautemme. Otettava vastaan itsemme. Otettava vastaan oma sisäinen lapsemme ja nostettava se Rakkauden syliin.

Voimme antaa Rakkauden Lähteemme huuhdella haavamme, puhdistaa ne, parantaa ne. Voimme antaa lähteen täyttää meidät rauhalla ja luottamuksella, ilolla ja valolla. Voimme antaa sen huuhdella pelkomme, antaa niiden sulaa Rakkauteen. Voimme antaa Rakkauden imeytyä joka soluumme, jokaiseen kudokseen, virrata vapaasti suonissamme, ympäröidä meidät. Voimme antautua kellumaan Rakkauden Meressä. Antaa sen valtavan voiman kannatella meitä. Voimme antautua Rakkaudelle.

Olemme kuin magneetteja, vedämme puoleemme sitä, mitä olemme. Ydin heijastuu ympärillemme valehtelematta, todellisuuden valkokankaalle. Runsaus vetää puoleen runsautta, arvokkuus arvokkuutta, puute puutetta. Totuus peilautuu meille aina, oli se kuinka epäimarteleva hyvänsä. Säteilemme ympärillemme energiaamme, olemme kaikki energiaa, samaa verkostoa. Ennen kuin aidosti rakastamme itseämme, sisäistä lastamme ja olemme itsellemme läsnä, voimmeko aidosti antaa rakkautta ja läsnäoloa muillekaan?

Rakkauden pulppuava lähde. Elvytän sinut. Sisäinen lapseni. Valitsen Sinut. Valitsen Rauhan. Valitsen Rakkauden. Otan vastaan Elämän. <3

Miten luoda terve yhteisö?

Millaisessa maailmassa haluaisin elää? Millaisen maailman toivoisin lapsilleni, lapsenlapsilleni, jälkipolvilleni?

Ainakin siinä maailmassa olisi rauhaa ja rakkautta. Näen onnellisia, tyytyväisiä, terveitä ja tasapainoisia ihmisiä elämässä harmoniassa ja yhteydessä, sopusoinnussa keskenään, itsensä, toisiensa ja Äiti maan kanssa. Synkroniassa luonnon kanssa. Näen puhtaan, terveen, vehreän maapallon, kukoistavan planeetan. Näen hymyjä, kuulen naurua, haistan raikkaan metsän tuoksun. Hengitän puhdasta ilmaa. Aistin ihmisten rauhan, sisäisen ja ulkoisen. Tunnen rakkauden, joka virtaa, oikeaan suuntaan. Tunnen sydämissä sykkivän inspiraation, innostuksen, elämänjanon, intohimon. Tunnen elinvoiman. Näen yksilöiden vahvuuden, herkkyyden ja potentiaalin. Tunnen yhteisön yhteishengen, äärettömän voiman, harmonian, kollektiivisen tietoisuuden, yhteyden. Tunnen feminiini ja maskuliinienergioiden tasapainon. Näen valon ja rakkauden, arvokkuuden ja kunnioituksen. Ymmärryksen ja viisauden.

Yhdessä tekeminen, yhteistyö, yhteishenki, yhteisöllisyys on se suunta, mitä kohti olemme vääjäämättä kulkemassa, sillä muuta vaihtoehtoa ei enää ole. Individualismin aikakausi on ohi, se ei enää meitä palvele.

Miten sitten luoda terve yhteisö? Oli se sitten pienempi tai suurempi, esimerkiksi parisuhde, ryhmä, yhdistys tai yhteiskunta? Miten luoda yhteisö, jossa on hyväksyvä, rakastava, avoin ja turvallinen ilmapiiri ja jossa jokainen tuntee olevansa tasa-arvoinen, turvassa, arvostettu ja kunnioitettu? Yhteisö, jossa jokaisen tarpeet pystytään täyttämään sovussa ja rauhassa, eikä eri näkemyksien takia tarvitse taistella tai kenenkään piiloutua. Miten löytää ratkaisuja välttäen vastakkainasettelua, muistaen että olemme lopulta kaikki samalla puolella, samassa veneessä. Kaikkihan me lopulta haluamme samoja asioita, rakkautta ja rauhaa, tulla nähdyiksi ja kuulluiksi, arvostetuiksi, kunnioitetuiksi, rakastetuiksi.

Miten estää heikompien ja kiltimpien jäämistä jalkoihin, joojoo-miehiksi, miellyttäjiksi, alistetuiksi, jopa hyväksikäytetyiksi? Entä tarvitaanko ryhmässä johtajaa? Ja onko johtajalla valtaa? Miten tuoda ns. johtajan pallille henkilö, joka ei hae valtaa vallanhimon takia? Entä miten huomaamme, että johtajaa ei ole manipuloitu ehkä jonkun muun tahon toimesta? Johtopaikoille ja valtaan, kontrolliin, keulahahmoiksi, on pyrkinyt perinteisesti tietynlaisia persoonia. Valtaan ei tulisikaan päästää niitä, jotka valtaa itseisarvona tavoittelevat.

Monilla on oma lehmä ojassa ja niin saakin olla. Omien etujen tavoittelu lisää motivaatiota myös yhteisten asioiden ajamiseen ja antaa katalysaattorin muutokseen. Ihmismieli ja varjopuolemme, egomme, on siitä jännä, että ahneus voi iskeä hyvin helposti, valta voi sokaista, toiset hyökkäävät, toiset alistuvat. Sisäiset lapset lähtevät taistoon. Ihminen alkaa helposti toimia vanhojen traumojensa, haavojensa, pelkonsa ajamana. Kun tilanne käy tiukaksi, tulee ihmisluonto, ihmisyys, varjoineen päivänvaloon. Kun emme ole tietoisia omasta varjostamme, egon vääristymistä, vanhoista ohjelmoinneistamme, haavoistamme, silloin toimimme helposti pelosta käsin, manipuloimme muita tiedostamattammekin, ja käytämme valtaamme vaikuttaaksemme muiden toimintaan.

Läpinäkyvyys, rehellisyys, itsetuntemus, rakkaus, hyväksyntä, myötätunto ja anteeksianto. Itsensä ja tarpeidensa, rajojensa selkeä ilmaiseminen ja non violent communication. Näitä voimme kaikki oppia ja harjoitella ja kehittää. Voimme saada arvokasta tietoa ja viisautta kasvuamme varten peilaamalla sisintämme ihmissuhteidemme kautta ja yhteiskunnasta. Kun toinen ihminen tai jokin taho herättää reaktion meissä, tai kun tuomitsemme tai kritisoimme toista, usein se on johtolanka löytöretkellä omaan sisimpään, pimeyteemme, varjoihimme, itsetuntemukseen ja hyväksyntään. Eheytymiseen. Peilaamalla ydintämme voimme alkaa sitä eheyttää ja eheyttämällä ydinhaavojamme, uskomuksiamme, ikiaikaisia ohjelmointeja, alkaa myös todellisuutemme peilautua uudenlaiseksi. Elämä on kutsu kasvuun.

Voimme opetella rohkeutta sanoa suoraan asioista ja kertoa suoraan omista tarpeistamme toisille, niin ettemme alitajuisesti pyri täyttämään tarpeitamme manipuloinnin keinoin. Voimme opetella puhumaan omaa totuuttamme ja ilmaisemaan näkemyksiämme samalla kuitenkin ymmärtäen, että se ei ole koko totuus. Ja totuuksia on monia. Tarvitseeko totuuksien ei olla ristiriidassa keskenään, vaan voiko niiden pohjalta jalostaa yhdessä kollektiivinen päätös, joka on paljon enemmän kuin osiensa summa?

Aina ei yksilön etu ole yhteisön etu ja päinvastoin. Miten saavutetaan aito tasa-arvoisuus? Miten rahat/resurssit/ruoka/oravannahat jaetaan? Miten heikompia tuetaan niin, että muut eivät tuntisi heikkojen auttamisen olevan heiltä pois? Miten vältetään korruptio? Miten ihminen pysyy johtajan ohjakset käsissäänkin nöyränä, maadoittuneena, sopivan terveen itsekkäänä, oikeudenmukaisena, rakkaudellisena ja viisaana?

Jokainen voi aloittaa maailmanparantamisen itsestään, ottamalla täyden vastuun omasta terveydestään, valinnoistaan, toiminnastaan, ajatuksistaan ja tunteistaan. Kehittämällä itsetuntemustaan, tulemalla tietoiseksi valostaan ja varjostaan. Puhdistamalla, rakastamalla, hyväksymällä, eheyttämällä ja voimaannuttamalla omaa keho-sielu-mieli-kokonaisuuttaan. Tarvitsemme tähän usein yhteisön tukea. Ja terve tukeva, kannustava yhteisö tarvitsee terveitä yksilöitä. Syyttely ei auta ketään, ei itsensä, menneisyytensä tai muiden syyttely.

Jos luovumme omasta voimastamme, annamme sen pois, olemme ylikilttejä, miellyttäjiä, rajattomia, alistuvia, emme voi syyttää ja vastuullistaa toista osapuolta, sillä olemme tilanteesta myös itse vastuussa. Ei ole alistajaa ilman alistettavia. Molemmat osapuolet ovat vastuussa tilanteesta. Olemme luoneet tilanteen omalla käytöksellämme. Jos toistuvasti haluamme antaa voimamme pois, löydämme aina jonkun, joka mielellään sen ottaa.

Miten parantaa yksilöt, jotta yhteisö voi toimia terveesti ja miten parantaa yhteisö, jotta yksilöt voisivat tervehtyä? Rajojen laitto on osa tervettä kommunikaatiota ja yhteiseloa, mutta miten me sen teemme ja kun sanomme jollekin asialle ei, mille sanomme kyllä? Mitä ehdotamme ratkaisuksi? Miten kuulemme tasapuolisesti jokaisen tarpeita ja otamme ne huomioon luodessamme uutta toimintatapaa, uutta tapaa elää yhdessä?

Onko ihmiskunta vihdoin siirtymässä teini-iästä kohti aikuisuutta, kohti vastuunottoa, rehellistä peiliinkatsomista, tervettä rajojen asettamista? Kohti tervehtymistä, tasapainoa, paranemista, vapautta? Kaikki lähtee tilanteen tiedostamisesta, heräämisestä ja siitä että jokainen kantaa kortensa kekoon, omistaa oman voimansa. Ottaa käyttöön lahjansa ja työkalunsa ja löytää turvan ja rohkeuden astua ulos piilopaikastaan, huumeluolastaan, oravanpyörästään, sairaudestaan -mitä ikinä se piilo kullekin on ollut.

Yhteisön voima on paljon enemmän kuin osiensa summa. Pystymme tekemään ihmeitä kun valjastamme potentiaalimme, lahjamme käyttöömme ja yhdistämme voimamme. Oma tontti ensin, oma sisäinen työ, sitten voimme ojentaa myös maailmalle niitä työn hedelmiä. Sitten on mistä ammentaa. Yhdessä, askel askeleelta, toisiamme tukien, kannustaen, yhteistyötä tehden voimme kulkea kohti terveempää maailmaa, harmoniaa, tasapainoa, vapautta. Kohti Rakkaudellista yhteiseloa. <3

Rakkaudesta

Vaikka sinua ei hyväksyttäisi, voisitko silti itse hyväksyä itsesi?

Vaikka sinua ei arvostettaisi, voisitko sinä arvostaa itseäsi silti?

Vaikka sinulle ei annettaisi anteeksi, voisitko sen tehdä itsellesi?

Vaikka muut eivät sinua näkisi, kuulisi, kohtaisi, voisitko kohdata itse itsesi?

Maailma on peili.

Voisitko antaa itsellesi sen kaiken rakkauden, mitä muilta odotit?

Rakkaudellista viikonloppua kaikille!

♥: Sanni

"Se kipu mitä olet kantanut on se rakkaus jota et ole antanut"

-Erkki Lehtiranta

Rakkauden syli

Silloin kun eniten tekisi mieli sulkea sydän,
paeta, piiloutua, muurautua, luovuttaa

Silloin kun eniten sattuu, eniten pelottaa,
kun ei näe valoa, kun on vaikein luottaa

Silloin on Rakkaus vahvimmin läsnä,
ihan tosi lähellä,
sun kanssa,
puhaltelee sun iholle, kärsivällisenä, kevyenä, lämpimänä, lempeänä, ajattomana

Anna Rakkauden koskettaa sua

Anna sen nähdä sut

säröinesi, haavoinesi
pelkoinesi
pettymyksinesi

Anna sen huuhtoa haavasi hopeavedellä

Suudella kyyneleet poskiltasi

Täyttää sut armolla, ajattomuudella, avaruudella

Anna Rakkauden kuiskata sun korvaan,
että Kaikki on Hyvin.

Anna sen kantaa sua kun itse et enää jaksa
Anna sen pitää sua sylissä,
hyväksyen, eheyttäen, parantaen

Anna Rakkauden olla sun Koti.

♥: Sanni

PARANEMINEN

Joskus luulemme haluavamme parantua, mutta oikeasti emme halua tai emme uskalla. Joskus valitsemme ennemmin sairauden kuin terveyden. Ehkä pelkäämme parantua, sillä paraneminen voi tarkoittaa muun muassa täyttä vastuunottoa itsestä ja omasta elämästä. Vastuunottoa omasta onnellisuudesta. Se voi tarkoittaa äärimmäisen rehellistä peiliin katsomista, itsensä kohtaamista, kaikkinensa. Paraneminen voi tarkoittaa rakkauden vastaanottamista, rakkaudeksi tulemista. Ja se voi olla pelottavaa.

Paraneminen voi tarkoittaa uuden identiteetin omaksumista, vanhasta persoonasta luopumista. Se voi vaatia luopumista sellaisista itsen osista, jotka ovat suojelleet meitä maailmalta, kivulta, rakkaudettomuudelta, hylkäämiseltä. Se voi vaatia luopumista suojamuureista, kuorista, naamioista. Piilopaikasta, suojakolosta, uhrikortista. Paraneminen voi tarkoittaa luopumista vanhoista taakoista ja uskomuksista. Paraneminen voi tarkoittaa oman ihmisyytensä kohtaamista, oman pienuutensa, mutta myös oman suuruutensa. Ja se, jos jokin, on pelottavaa.

Paraneminen voi tarkoittaa luovuttamista, antautumista, totaalista kontrollista irtipäästämistä, kuolemista. Se voi tarkoittaa kaikesta opitusta poisoppimista. Kaikesta siitä luopumista, minkä vaivalla oli rakentanut, huomatakseen, että se ei enää palvelekaan meitä. Paraneminen voi tarkoittaa uuden ajattelutavan, uuden asenteen uuden kielen, uuden rytmin omaksumista. Ja vanhoista tutuista turvallisista tavoista ja tottumuksista luopumista. Se voi tarkoittaa, että sanoo muille EI, jotta itselleen voi sanoa Kyllä. Se voi tarkoittaa pettymyksen tuottamista muille ja rajojen asettamista, terveen itsekkyyden opettelua. Paraneminen voi olla opettelemista kunnioittamaan ja arvostamaan itseään.

Paraneminen voi olla hyvinkin epämukavaa. Se voi olla kivuliasta ja vaatia ponnistelua, työtä, sinnikkyyttä, luottamusta ja kärsivällisyyttä. Paraneminen voi tarkoittaa omien tunteiden kohtaamista. Paranemisprosessi voi vaatia niiden kaikkein vaikeimpien ja pelottavimpien tunteiden tuntemista, niiden kanssa olemista. Se voi tarkoittaa kyyneleitä, pelkoa, surua, vihaakin.

Paraneminen voi tarkoittaa omiin piilotetuimpiin mörköihin tutustumista, niiden kanssa ystävystymistä ja niiden vapauttamista. Se saattaa tarkoittaa pimeyteen astumista, varjotyötä, valon tuomista pimeyteen. Paraneminen on sen kaiken pimeyden katsomista myötätunnolla, armolla, lempeydellä, rakkaudella. Se on kaiken meissä olevan rakkaudellista, myötätuntoista syleilyä.

Paraneminen voi tarkoittaa ytimen äärelle pysähtymistä, ydinhaavojen kärsivällistä, sitkeää voitelua, kollektiivisen sisäisen lapsen rauhoitustalkoita, rakkauden ja turvan juurruttamisoperaatiota. Se saattaa tarkoittaa paiseen puhkaisua, suursiivousta, perusteellista uudelleenjärjestelyä tai perustusten uudelleenrakentamista. Se voi tarkoittaa sukupolvien ketjujen katkaisua, pöydän putsaamista, itsensä ja sitä kautta maailman uudelleensynnyttämistä.

Paraneminen voi tarkoittaa anteeksiantamista, vihasta ja katkeruudesta luopumista, surutyön läpikäymistä. Rauhan solmimista menneen kanssa, itsensä ja toisien kanssa, maailman kanssa. Pysyvän rauhan.

Paraneminen voi tarkoittaa, että valitsee rakkauden pelon sijaan, kerta toisensa jälkeen, vaikka se olisi kuinka vaikeaa ja epämukavaa. Paraneminen voi tarkoittaa riippuvuudesta irti päästämistä. Se voi vaatia paljon tahdonvoimaa ja tahdosta luopumista.

Paraneminen ei myöskään ole lineaarista, vaan se on sipulin kuorimista. Paraneminen voi tuntua välillä kaoottiseltakin. Se voi tuntua kriisiltä tai se voi tuntua sekoamiselta. Se voi tuntua kuolemiselta. Se voi tuntua isolta urakalta, kiviseltä, juurakkoiselta, myrskyiseltä polulta. Loputtomalta suolta, jossa tarvotaan yksin.

Paraneminen voi pelottaa monia. Se voi olla kuitenkin elämämme tärkein päätös. Elämämme rohkein valinta. Se voi olla elämämme tärkein matka, matka omaan itseen, matka oman sisäisen lapsen luo, matka rakkaudellisen läsnäolon löytämiseen. Aikuistumiseen. Se voi olla matka yhteyteen, vapauteen, Rakkauteen.

Paraneminen voi johdattaa meidät Luojan eli itsemme äärelle, ykseyteen, uuteen olemisenolontilaan, jossa emme vain hengitä, vaan Elämme. Elämään,jossa emme vain selviydy, vaan Kukoistamme. Paikkaan, jossa on ääretön Rauha. Se Rauha tulee yllättämään meidät itsemmekin. Ja se Rohkeus. Se rohkeus tulee muuttamaan kaiken. Maailma muuttuu kun parannumme. Kun parannumme, muutamme maailmaa. Joka kerta kun eheytämme itsessämme jotain, parannamme maailmaa. Oma sisäinen paranemistyömme on mittaamattoman arvokas lahja maailmalle. Parantamalla itsemme rohkaisemme myös muita samaan, toimimme esimerkkinä ja voimme jakaa toisillemme arvokkaita kokemuksiamme ja oppimaamme. Voimaannuttuamme voimme säteillä ympäristöömme valoa, rauhaa ja rakkautta. Ja energiamme vaikuttaa kaikkeen, ihan kaikkeen, lähellä ja kaukana, ajasta ja paikasta riippumatta.

Paraneminen tuo meidät takaisin Äiti Maan yhteyteen. Paraneminen tuo meidät Kotiin, Rakkauden syliin. Se saa Rakkauden ja Elinvoiman virtaamaan meissä. Se tuo meidät takaisin aitoon, rakkaudelliseen yhteyteen toisiimme. Ympäristöömme. Kaikkeen olevaiseen. Paraneminen vaatii oman voiman, sisäisien avaimiemme käyttöönottoa ja se myös johdattaa meidät oman Voimamme, jumaluutemme, valtavan potentiaalimme äärelle.

Me voidaan valita. Sillä meissä on se kaikki viisaus, rohkeus ja voima mitä tarvitaan tällä matkalla. Se on meissä sisässä. Meissä kaikissa on sisäänrakennettu paranemismekanismi. Se täytyy vain vaan kaivaa esiin. Luonto hakeutuu aina tasapainoon, keho haluaa parantua, jokainen solu voi uusiutua. Kipu on kutsu rakkauteen. Me ollaan tällä tripillä yhdessä. Ja meillä kaikilla on Paranemisen Lahja.

Uskalletaan Parantua. 

Laulu kodille

"Etsin Kotia

Kotia, jossa uskallan hengittää
ja jossa voin rauhassa levähtää

Kotia, jossa asuu Turva ja Luottamus
ja jossa kasvaa Rauha ja Rakkaus

Kotia, jossa stressiä on nolla
ja jossa voin vain olla

Kotia, jossa en tarvitse kuoria, muureja, rooleja
en koruja, meikkejä tai maskeja

Kotia, jossa on hiljaisaa ja rauhaisaa
ja jossa voi vaan lepuuttaa

Kotia, josta pääsee helposti metsään seikkailemaan
ja turvallisesti takaisin palaamaan

Kotia, jossa uskallan itkeä avoimesti
ja jossa voin olla arpieni kanssa alasti

Kotia, jossa voin päästää irti kaikesta
kiireestä, pelosta ja suorittamisesta

Kotia, josta ei tarvitse enää paeta
eikä ikinä totuudesta vaieta

Kotia, jossa kaikki on anteeksi annettu
jossa olen nähty, armahdettu, Rakastettu

Ja kun löydän kotipolun, Kotioven

Ymmärrän, että Koti onkin aina ollut siinä.

Olen jo Kotona. <3"

-Sanni

Ajatuksia rakkaudesta

Vasta kun olen kohdannut itseni, voin kohdata aidosti, syvästi, sydämellä, myös toisen ihmisen.

Vasta kun olen antanut itselleni anteeksi -kaikki vaikeimmatkin asiat- silloin voin olla armollinen myös muille. Silloin voin aidosti antaa toisillekin anteeksi -Ihan kaiken.

Kun olen katsonut itseäni, kun olen nähnyt itseni paljaana ja haavoittuvaisena, kun olen läpivalaissut kaiken, kun olen nähnyt oman pimeyteni, pelkoni, synkimmät varjoni, hyväksyen ne, rakastaen niitä, niin silloin vasta voin nähdä aidosti, syvästi myös toisen ihmisen. Silloin voin katsoa sydämellä, rakkaudella, tuomitsematta.

Kun olen nähnyt omat kipukohtani, haavani varjojeni takana, vasta silloin voin ymmärtää miten kaikki ihmiset, jokikinen meistä, tekee aina parhaansa. Aina. Jokainen toimii sen mukaan, mihin kullakin hetkellä sen hetken tiedolla, sen hetken uskomuksilla, kytkennöillä, ehdollistumilla, sen hetken aivoilla kykenee.

Tämä ei tarkoita, että olisimme aivojemme uhreja. Että olisimme uskomustemme vankeja. Voimme tulla tietoisiksi egostamme. Voimme tulla tietoisiksi mielemme tuotteista. Voimme tulla tietoisiksi ajatuksistamme. Voimme siirtyä uteliaan tarkkailijan rooliin, havainnoida omaa mieltämme. Voimme tarkastella, lempeästi, myötätuntoisesti, armollisesti, hyväksyvästi, kiitollisuudella kaikkea sitä mitä tapahtuu. Ja mikä hienointa - voimme myös valita muuttaa noita ohjelmointeja.

Voimme siirtyä katsomaan ajatuksiamme, tunteitamme ja toimintaamme, korkeimman minämme, sisäisen jumaluutemme, tietoisuutemme, ytimemme, rakkauden näkökulmasta. Voimme ymmärtää itseämme, ajatuksiamme ja toimintaamme. Voimme tehdä päätöksen luopua vanhoista ajatusmalleista ja uskomuksista ja ottaa tilalle uudet. Voimme rakentaa uudet radat. Voimme valita kulkea rakkauden polkua. Rauhan polkua. Voimme valita mihin uskomme.

Voimme vaikuttaa elämäämme enemmän kuin arvaammekaan. Meissä on ääretön voima ja potentiaali. Kun tämän ymmärrämme, voimme alkaa ottaa vastuuta omasta elämästämme, omista ajatuksistamme ja toiminnastamme. Voimme valjastaa mielemme ja ajatuksemme palvelemaan meitä. Voimme valita, että egomieli onkin meille renki, ei isäntä. Se onkin meille työkalu. Ja me olemme ohjaksissa. Meillä on vapaa tahto.

Kun olen ottanut itseni rakkauden syliin, pidellyt itseäni kuin kalleinta aarretta, turvallisessa sylissä, antaen itselleni ehdottoman rakkauden, silloin voin Rakkautta myös muille ammentaa. Silloin voin olla myös toiselle läsnä. Silloin voin tarjota myös toiselle turvallisen sylin, olla toiselle turvallinen ihminen.

Kun koen itse turvaa, rakkautta ja luottamusta, voin myös sitä säteillä ympärilleni, levittää ja jakaa. Voin auttaa muita kokemaan turvaa ja luottamusta. Voin olla myös muille rakkaudellisesti läsnä. Voin nähdä Rakkauden kaiken takana. <3

Rakkautta päivääsi! <3

T. Sanni

Rajat on Rakkautta

Itsensä rakastaminen tarkoittaa, että arvostaa ja kunnioittaa itseään. Se tarkoittaa tervettä itsekkyyttä ja terveitä rajoja. Se on omien tarpeiden ja tunteiden kunnioittamista ja itselleen uskollisena pysymistä.

Ihmissuhteissa meidän on osattava itse asettaa omat rajamme. Kukaan muu ei voi meidän puolestamme sitä tehdä, vaan rajojemme ilmaiseminen on meidän vastuullamme. Toisten tehtävä on sitten kunnioittaa meidän asettamiamme rajoja. Häpeä, turvattomuus ja rakkaudettomuuden pelko estää meitä usein elämästä täyttä elämää ja asettamasta terveitä rajoja.

Kilteille, empaattisille ihmisille rajojen asettaminen voi olla haastavaa, varsinkin jos esimerkiksi pelkää hylätyksi tulemista tai toisten vihaa. Lopulta voimme kuitenkin myös huomata, että toisen ihmisen tunteet ja reaktiot eivät itsessään ole meille vaarallisia, mutta pelottavaa onkin se tunne, jonka toisen reaktio saa meissä itsessämme aikaan. Pelko ja pelon pelko voi aiheuttaa jopa paniikkia tai jähmettää meidät totaalisesti, saaden meidät alistumaan. Kauhu voi olla niin voimakas, että välttelemme viimeiseen asti pelottavia tilanteita ja eristäydymme, pakenemme eri keinoin.

Rajojen laittaminen edellyttää turvan kokemusta. Se edellyttää, että koemme olevamme turvassa tässä maailmassa ja omassa kehossamme. Että olemme turvassa yksinkin, että onnemme, elämämme, hengissäpysyminen ja hyvinvointimme ei ole riippuvainen muista ihmisistä. Rajojen asettaminen edellyttää niinikään arvokkuuden kokemusta, uskomusta siitä, että on rakkauden arvoinen ja riittävä aina, joka hetki, joka paikassa, olosuhteista riippumatta. Kun tiedän oman arvoni, kun koen olevani täysin, joka solulla rakkauden arvoinen ja turvassa, silloin mikään ei ole minulle uhka. Olen vapaa ja voin elää omannäköistä elämää, rennosti, jännittämättä, miellyttämättä, uhrautumatta, eristäytymättä, välttelemättä, pakenematta. Yksinjääminen ei ole silloin minulle uhka, ei torjuminen, toisen ihmisen sanat, toisen ihmisen tunteet, tai omatkaan tunteeni -mikään näistä ei ole uhka arvolleni ja rakastettavuudelleni. Kun ei ole uhkaa, ei pelota. Kun ei ole pelkoa, on rauha. On rakkaus. On myötätunto.

Varmaa on, että vaikka yrittäisimmekin, emme voi ikinä miellyttää kaikkia. Tulemme aina tuottamaan toisille pettymyksiä. Joku tulee aina pahoittamaan mielensä, ehkä suuttumaankin. Se on fakta. Toisten miellyttäminen oman hyvinvoinnin kustannuksella ei johda ikinä hyvään. Se vie kauemmas pois omasta voimasta, se katkeroittaa ja sairastuttaa. Toisia varten eläminen ei tee meitä onnelliseksi. Se ei palvele ketään. Se on lopulta karhunpalvelus maailmalle, sillä sen hinta on kova. On opittava olemaan terveellä tavalla itsekäs.

Voimme oppia arvostamaan itse itseämme, vaikka arvostus ei tulisikaan ulkopuolelta. Itsearvostus on sitä, että vaikka toiset eivät minua arvostaisi, kunnioittaisi, hyväksyisi, niin uskallan silti asettaa rajat, puhua omaa totuuttani, ilmaista mielipiteeni ja toimia kuten itse näen parhaaksi. Riippumatta toisten mielipiteistä, sanoista, tunteista tai käytöksestä. Voin toimia rakkaudesta, enkä pelosta käsin. Voin toimia viisaasti.

Itsensä rakastaminen on sitä, että uskaltaa sanoa ei, vaikka ulkoa tai sisältämme tulisi painetta ja vaatimuksia. Myös yhteiskunnassa meidän on opittava laittamaan rajat esim. auktoriteeteille. Oppia sanomaan, että jokin asia ei käy. Meidän ei kuulu alistua mihin tahansa. Monesti luulemme, ettemme voi vaikuttaa asioihin, vaikka oikeasti voisimmekin, kunhan vain uskallamme avata suumme ja seisoa omassa voimassamme. Tähän olemme ehkä vasta nyt havahtumassa.

Myös itselleen on opittava asettamaan rajat. Mihin minä kykenen tällä hetkellä? Kuuntelenko kehoni, sydämeni, sisimpäni viestejä ja kunnioitanko kehoni rajoja? Osaanko kulkea kultaista keskitietä vai lähteekö toimintani usein lapasesta? Osaanko olla itselleni, sisäiselle lapselleni lempeän jämäkkä aikuinen, ohjata itseäni turvallisesti. Tiedänkö mikä on minulle, keholleni, psyykelleni, sielulleni hyväksi ja mikä ei? Mistä olisi hyvä luopua, päästää irti, mikä ei palvele minua, hyvinvointiani, onnellisuuttani, kasvuani? Mikä toiminta, ajatus, uskomus ei ole minulle, eikä sitä kautta yhtään kenellekään eduksi? Mille on aika sanoa ei?

Rajojen asettamista voi opetella ja harjoitella asteittain ja samalla turvaa juurruttaen eri keinoin. Aluksi on uskallettava toimia pelosta huolimatta, otettava edes pieni askel valitsemaansa suuntaan. Pikkuhiljaa huomaa, että mitään pahaa ei tapahtunutkaan, eikä enää pelota niin paljon. Rajojen laitosta tulee pikkuhiljaa luonnollista ja jopa helppoa. Tätä voimme kaikki harjoitella. Kun on turvaa ja omanarvontuntoa, on helppo laittaa rajat. Ja kun laittaa rajat, ilmaisee sillä itselleen ja ympäristölleen olevansa arvokas.

Jokainen meistä on mittaamattoman arvokas. Me olemme kaikki täällä ihmisinä täysin tasavertaisia ja yhtä arvokkaita. Aina. Meillä jokaisella on oikeus voida hyvin, elää onnellista oman näköistä elämää, olla terve, vapaa, levätä tarpeeksi, ilmaista tunteita ja tarpeita, tulla kuulluksi ja nähdyksi. Olemme kaikki rakkauden arvoisia ja syntymälahjaksi olemme saaneet arvokkuuden, jota ei tarvitse teoin ansaita.
Kun alamme arvostaa ja kunnioittaa itseämme ja toimia itseämme arvostavasti, heijastuu sisäinen arvokkuus myös ympäristöön ja siihen miten meitä kohdellaan ja millaisena maailma meille näyttäytyy.

Arvokasta päivää toivoo

Sanni