Rajat on Rakkautta

Itsensä rakastaminen tarkoittaa, että arvostaa ja kunnioittaa itseään. Se tarkoittaa tervettä itsekkyyttä ja terveitä rajoja. Se on omien tarpeiden ja tunteiden kunnioittamista ja itselleen uskollisena pysymistä.

Ihmissuhteissa meidän on osattava itse asettaa omat rajamme. Kukaan muu ei voi meidän puolestamme sitä tehdä, vaan rajojemme ilmaiseminen on meidän vastuullamme. Toisten tehtävä on sitten kunnioittaa meidän asettamiamme rajoja. Häpeä, turvattomuus ja rakkaudettomuuden pelko estää meitä usein elämästä täyttä elämää ja asettamasta terveitä rajoja.

Kilteille, empaattisille ihmisille rajojen asettaminen voi olla haastavaa, varsinkin jos esimerkiksi pelkää hylätyksi tulemista tai toisten vihaa. Lopulta voimme kuitenkin myös huomata, että toisen ihmisen tunteet ja reaktiot eivät itsessään ole meille vaarallisia, mutta pelottavaa onkin se tunne, jonka toisen reaktio saa meissä itsessämme aikaan. Pelko ja pelon pelko voi aiheuttaa jopa paniikkia tai jähmettää meidät totaalisesti, saaden meidät alistumaan. Kauhu voi olla niin voimakas, että välttelemme viimeiseen asti pelottavia tilanteita ja eristäydymme, pakenemme eri keinoin.

Rajojen laittaminen edellyttää turvan kokemusta. Se edellyttää, että koemme olevamme turvassa tässä maailmassa ja omassa kehossamme. Että olemme turvassa yksinkin, että onnemme, elämämme, hengissäpysyminen ja hyvinvointimme ei ole riippuvainen muista ihmisistä. Rajojen asettaminen edellyttää niinikään arvokkuuden kokemusta, uskomusta siitä, että on rakkauden arvoinen ja riittävä aina, joka hetki, joka paikassa, olosuhteista riippumatta. Kun tiedän oman arvoni, kun koen olevani täysin, joka solulla rakkauden arvoinen ja turvassa, silloin mikään ei ole minulle uhka. Olen vapaa ja voin elää omannäköistä elämää, rennosti, jännittämättä, miellyttämättä, uhrautumatta, eristäytymättä, välttelemättä, pakenematta. Yksinjääminen ei ole silloin minulle uhka, ei torjuminen, toisen ihmisen sanat, toisen ihmisen tunteet, tai omatkaan tunteeni -mikään näistä ei ole uhka arvolleni ja rakastettavuudelleni. Kun ei ole uhkaa, ei pelota. Kun ei ole pelkoa, on rauha. On rakkaus. On myötätunto.

Varmaa on, että vaikka yrittäisimmekin, emme voi ikinä miellyttää kaikkia. Tulemme aina tuottamaan toisille pettymyksiä. Joku tulee aina pahoittamaan mielensä, ehkä suuttumaankin. Se on fakta. Toisten miellyttäminen oman hyvinvoinnin kustannuksella ei johda ikinä hyvään. Se vie kauemmas pois omasta voimasta, se katkeroittaa ja sairastuttaa. Toisia varten eläminen ei tee meitä onnelliseksi. Se ei palvele ketään. Se on lopulta karhunpalvelus maailmalle, sillä sen hinta on kova. On opittava olemaan terveellä tavalla itsekäs.

Voimme oppia arvostamaan itse itseämme, vaikka arvostus ei tulisikaan ulkopuolelta. Itsearvostus on sitä, että vaikka toiset eivät minua arvostaisi, kunnioittaisi, hyväksyisi, niin uskallan silti asettaa rajat, puhua omaa totuuttani, ilmaista mielipiteeni ja toimia kuten itse näen parhaaksi. Riippumatta toisten mielipiteistä, sanoista, tunteista tai käytöksestä. Voin toimia rakkaudesta, enkä pelosta käsin. Voin toimia viisaasti.

Itsensä rakastaminen on sitä, että uskaltaa sanoa ei, vaikka ulkoa tai sisältämme tulisi painetta ja vaatimuksia. Myös yhteiskunnassa meidän on opittava laittamaan rajat esim. auktoriteeteille. Oppia sanomaan, että jokin asia ei käy. Meidän ei kuulu alistua mihin tahansa. Monesti luulemme, ettemme voi vaikuttaa asioihin, vaikka oikeasti voisimmekin, kunhan vain uskallamme avata suumme ja seisoa omassa voimassamme. Tähän olemme ehkä vasta nyt havahtumassa.

Myös itselleen on opittava asettamaan rajat. Mihin minä kykenen tällä hetkellä? Kuuntelenko kehoni, sydämeni, sisimpäni viestejä ja kunnioitanko kehoni rajoja? Osaanko kulkea kultaista keskitietä vai lähteekö toimintani usein lapasesta? Osaanko olla itselleni, sisäiselle lapselleni lempeän jämäkkä aikuinen, ohjata itseäni turvallisesti. Tiedänkö mikä on minulle, keholleni, psyykelleni, sielulleni hyväksi ja mikä ei? Mistä olisi hyvä luopua, päästää irti, mikä ei palvele minua, hyvinvointiani, onnellisuuttani, kasvuani? Mikä toiminta, ajatus, uskomus ei ole minulle, eikä sitä kautta yhtään kenellekään eduksi? Mille on aika sanoa ei?

Rajojen asettamista voi opetella ja harjoitella asteittain ja samalla turvaa juurruttaen eri keinoin. Aluksi on uskallettava toimia pelosta huolimatta, otettava edes pieni askel valitsemaansa suuntaan. Pikkuhiljaa huomaa, että mitään pahaa ei tapahtunutkaan, eikä enää pelota niin paljon. Rajojen laitosta tulee pikkuhiljaa luonnollista ja jopa helppoa. Tätä voimme kaikki harjoitella. Kun on turvaa ja omanarvontuntoa, on helppo laittaa rajat. Ja kun laittaa rajat, ilmaisee sillä itselleen ja ympäristölleen olevansa arvokas.

Jokainen meistä on mittaamattoman arvokas. Me olemme kaikki täällä ihmisinä täysin tasavertaisia ja yhtä arvokkaita. Aina. Meillä jokaisella on oikeus voida hyvin, elää onnellista oman näköistä elämää, olla terve, vapaa, levätä tarpeeksi, ilmaista tunteita ja tarpeita, tulla kuulluksi ja nähdyksi. Olemme kaikki rakkauden arvoisia ja syntymälahjaksi olemme saaneet arvokkuuden, jota ei tarvitse teoin ansaita.
Kun alamme arvostaa ja kunnioittaa itseämme ja toimia itseämme arvostavasti, heijastuu sisäinen arvokkuus myös ympäristöön ja siihen miten meitä kohdellaan ja millaisena maailma meille näyttäytyy.

Arvokasta päivää toivoo

Sanni